Blogi

Mitä meillä tapahtuu

Visma

DigitalBooker yhdistyy Vismaan

01.12.2015

DigitalBooker on parin viime vuoden aikana kasvanut nopeasti Suomen suurimmaksi ajanvarausjärjestelmäksi. Alunperin DigitalBooker on Henrik Karlströmin ja Fredrik Rönnlundin vuonna 2007 perustama yritys, jota Henrik rakensi vuosien 2007 ja 2011 välillä kotitoimistolta pystyäkseen rakentamaan palvelun jonka avulla ihmiset pystyisivät helpottamaan omaa ajanvaraustyötään. Tämä taival saavuttaa tänään uuden virstaanpylvään kun DigitalBooker yhdistyy osaksi Vismaa.

Visma on tehnyt sopimuksen DigitalBooker Finland Oy:n koko osakekannan ostosta. Voimaan astuneen sopimuksen mukaan Visma jatkaa DigitalBooker Finland Oy:n liiketoimintaa samankaltaisena. Muutokset eivät vaadi teiltä toimenpiteitä ja asiakassuhteet säilyvät ennallaan. Mutta sen lisäksi pystymme jatkossa palvelemaan teitä asiakkaamme entistä laajemmin aina verkkosivuista verkkokauppaan ja kassajärjestelmästä kirjanpitonjärjestelmään.

"Meille tärkeintä yhdistymisessä oli, että DigitalBookerin uusi omistaja olisi yhtä ketterä ja asiakaslähtöinen kuin se DigitalBooker, mitä me olemme vuosien saatossa rakentaneet. Visma on osoittanut tämän", Henrik Karlström ynnää.

"DigitalBookerin nykyiset asiakkaat saavat kaupan myötä entistä vahvemman toimijan taakseen joka pystyy palvelemaan asiakkaitaan ajanvarauksen lisäksi myös muissa yrityksen järjestelmätarpeissa aina kassasta, verkkokauppaan, laskutukseen ja kirjanpitoon. Tavoitteenamme on luoda asiakkaalle kokonaisuus, joka on entistä selkeämpi!" kommentoi Visma Passelin toimitusjohtaja Terhi Karasjärvi yhteistyötä.

"Tuote on myynyt itseään kiitos loistavan tuotteen, tyytyväisten asiakkaiden, onnistuneen markkinoinnin ja avoimen kommunikaation. Nyt olimme pisteessä, jossa halusimme saada kasvua tukemaan lisää resursseja. Löysimme Vismalta meille parhaan tulevaisuuden ja yhteisen tekemisen sävelen. Visman kanssa saamme toimintaamme pitkäjänteisyyttä ja resursseja tulevaisuuden rakentamiseen." Fredrik Rönnlund kiteyttää.

Tervetuloa DigitalBookerin uudelle aikakaudelle. Lähikuukauden ja vuodet näyttävät erittäin hyviltä!

- DigitalBooker ja Visma tiimisi

Lue julkinen lehdistötiedote


Aloita ilmainen kokeilusi tänään!

Aloita ilmainen kokeilusi Luo oma kokeiluympäristösi, kokeile 14 päivää ja päätä sen jälkeen haluatko jatkaa.

varaaheti.fi/
Aloita kokeilu

Käyttäjätunnuksesi Luo käyttäjätili jolla pääset sisään järjestelmääsi. Tämä on lomakkeen viimeinen sivu.

Järjestelmän luonti onnistui Tarkista sähköpostilaatikostasi seuraavat askeleet

Kysy meiltä mitä tahansa

Lähetä viesti

Kiitos tilauksesta